keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Makutangoja Tangomarkkinoilla

Miltä tango maistuu? Tangomarkkinoiden VIP-tilaisuudessa heinäkuussa 2012 koettiin, miltä tango voi maistua. Argentiinalainen tutkija-muusikko Bruno Mesz sävelsi neljä erimakuista modernia tangoa, joihin otettiin vaikutteita sekä argentiinalaisesta että suomalaisesta tangosta. Tangot edustavat neljää perusmakua - makeaa, hapanta, karvasta ja suolaista – ja niistä ensimmäinen harjoitettiin esityskuntoon.


Muusikot Piia Kleemola-Välimäki (viulu), Minna Lindblad (piano)
sekä Marita Ylevä (haitari) vastasivat Makutangoista. Kuva: Mika Virkkala.


Seinäjokiset ravintolat, Alma ja Juurella, heittäytyivät mukaan leikkiin, kuuntelivat musiikin ja loivat sen pohjalta tervetuliaismaljat tilaisuuden osallistujille. Juomia kehitellessään keittiömestarit eivät tienneet, minkä ”makuista” tangoa he kuuntelivat. 



Ravintola Juurella loihti mustikkaisen, koivunlehtiä
sisältävän juoman. Kuva: Maija Kontukoski.


Tilaisuudessa kuunneltiin live-esityksenä makea makutango ja samalla maisteltiin Alma- ja Juurella -ravintoloiden musiikin inspiroimat juomat. Kokemus oli iloinen yllätys ja juomien huomattiin olevan maultaan makeita, vaikka keittiömestarit eivät ennakkoon tienneet kuunnelleensa makeaa tangosovitusta.


Ravintola Alman versio makeasta tangosovituksesta. Kuva: Maija Kontukoski.

1 kommentti:

  1. Googlettelin mitä Juurella ravintolasta on blogeissa sanottu ja päädyin tänne. Oli pakko kommentoida, että vähänkö ihanat ovat nuo Aalto-maljat juomalaseina!

    VastaaPoista