keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Elämyksellisen ruokailun pioneerihanke aloitti klubitoiminnan

KUMURU:n pilotin jälkeen hanke aloitti uuden klubi- ja työpajatoiminnan, joka kestää 2012-vuoden keväästä 2014 vuoden kevääseen saakka. KUMURU-klubin tarkoituksena on herättää uusia ajatuksia ruoan elämyksellisyydestä ja keskustelua musiikin ja ruoan yhdessä luomasta kokemuksesta.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu tuloksia, jotka todistavat äänimaiseman ja maistamisen välisestä vuorovaikutuksesta.

- Ei ole sattumaa, että gourmet-ravintola soittaa meren ääniä tai että perunalastut pakataan rapiseviin pusseihin, kertoo Anu Hopia Tiede-lehden (02/2012) artikkelissaan ”Maistat mitä kuulet”.

KUMURU-klubien teemana oli tango ja maistaminen. Klubia vetää Anu Hopia yhdessä KUMURU-hankkeen projektipäällikkö Maija Kontukosken kanssa. Lisäksi klubi-illoissa nähdään vierailevia kulttuuri- ja elintarvikealan asiantuntijoita.




Klubilla luotiin eri musiikkeihin sopivia juomia. Kuva: Nina Harjunpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti