keskiviikko 2. tammikuuta 2013

KUMURU Soittoravintola 12.11.2011

KUMURU-klubi sai jatkoa KUMURU Soittoravintolan muodossa. Syyskuussa 2011 järjestetty pilottitapahtuma poiki idean ruoan ja musiikin yhteyden kokemisesta ainutlaatuisen musiikillisen lounaan muodossa. Lounas järjestettiin Seinäjoen Rytmikorjaamolla osana marraskuista Kamarikimara – tapahtumaa 12.11.2011. Tuolloin Rytmikorjaamon lounasravintola Café Jakari muuttui pop up –ravintolaksi, kantaen nimeä KUMURU Soittoravintola.

KUMURU –hankkeen puitteissa toteutettu tutkimus ruoan ja musiikin taidokkaasta yhdistämisestä tuotiin Soittoravintolan muodossa kaiken kansan nautittavaksi. Samalla otettiin varaslähtö sekä isänpäivään että seuraavalla viikolla ympäri Suomen tapahtuvaan Kansalliseen ravintolapäivään.

Kolmen ruokalajin lounas sisälsi muun muassa soivan salaattibuffetin, pääruoan teemalla ”pellon ja metsän antimia” sekä useampia aisteja hivelevän jäätelöannoksen. Lounas nautittiin kutakin ruokalajia täydentävän elävän musiikin tai äänimaailman kera. Muusikista vastasi viulisti Piia Kleemola. Soittoravintola – kokemuksesta nautti noin 20 henkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti