keskiviikko 2. tammikuuta 2013

KUMURU seminaari ja työpajat 26.-27.9.2012

Voisiko ruoan yhteydessä olla musiikkisuositukset viinisuositusten rinnalla?

KUMURU:n järjestämissä seminaarissa ja työpajoissa keittiömestarit, muusikot ja tapahtumajärjestäjät pohtivat muun muassa ravintoloiden musiikkivalintoja ja äänimaisemia. Visuaalisuuden ollessa jo hallussa, ravintoloitsijat haluaisivat tutkimustietoa siitä, kuinka paljon kuuloaisti vaikuttaa makuelämykseen. Työpajoissa pohdittiin myös uudenlaisten elämyksellisten ruokatapahtumien luomista ja toteuttamista Etelä-Pohjanmaalle. 


Keittiömestari Arto Rastas Hella & Huone -ravintolasta. Kuva: Maija Kontukoski.

Seminaarin parhaimpiin paloihin kuului ehdottomasti 
Hella & Huone –ravintolan keittiömestari Arto Rastaan luento ja demo makujen ja äänimaisemien yhdistämisestä. Rastas valmisti paikan päällä kolmen ruokalajin illallisen, jossa viihdytettiin kaikkia aisteja. Jokainen näyttävä annos oli tarkoitettu nautittavaksi siihen kuuluvan äänimaiseman kera; ääniä syntyi itse ruoka-annoksesta ja niitä kuultiin myös ennalta valmisteluilta äänitteiltä. Esimerkiksi Meri-annoksen valmistuessa huoneen täytti rantaan iskeytyvien aaltojen pauhu, kun taas Tivoli-jälkiruoan aikana korviin kantautui iloinen posetiivimusiikki.

Arto Rastaan Meri-annos. Kuva: Maija Kontukoski.


Meri-annoksen näyttävä vesielementti on tehty agar-hyytelöstä, merivedestä ja merilevästä. Vaahtopäät rakentuvat merivedestä, jogurtista ja sitruunasta. Rantahiekka on valmistettu karamellipistaaseista ja valkosipulileivästä, ja annoksen päällä lepäävät etikkasilakat ja haudutetut vihersimpukat. 

Iltapäivän työpajoissa osallistujat pohtivat ruoan ja musiikin yhdistämistä eri tavoin, niin muusikoiden kuin ravintoloidenkin näkökulmista. Työpajaosuuden positiivinen tulos oli innostuksen löytyminen moniaistillisen ruoka- ja musiikkitapahtuman luomiseen Seinäjoelle. Makujen ja musiikin yhteensovittamisen kokivat mielenkiintoiseksi niin paikalliset muusikot, ravintolayrittäjät kuin tapahtuma- ja matkailualankin toimijat. Kuten Arto Rastas totesi, moniaistillisiin ruokailukokemuksiin panostetaan jo täysillä Euroopassa; KUMURU on siis kehityksen eturintamassa.


Työpajoissa pohdittiin myös muun muassa sitä, millaisia ääni- ja musiikkimaisemia ravintoloissa on. Työpajaan osallistuneiden mukaan musiikin tulee olla helposti lähestyttävää ja mutkatonta ja siinä tulee olla asiakkaalle jotain tuttua.


Klasi.fi 3.10.2012: KUMURU-hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti